TIEDOTE 27.9.2017 WordPress on maailman suosituin julkaisujärjestelmä, jolla tehdään verkkosivuja ja verkkokauppoja. WordPressin suosio on kasvanut pitkään, ja nyt jo lähes kolmannes maailman verkkosivuista pyörii WordPressin päällä. Suomessakin valtaosa uusista verkkosivuista rakennetaan WP:n varaan. Mutta missä syntyvät uudet WordPress-osaajat? Tampereella…
Onko yrityksesi verkkosivuilla yksikin lomake? Keräätkö liidilistaa, uutiskirjeen tilaajia, tarjouspyyntöjä tai tapahtumaan ilmoittautumisia? Jos sivustollasi ei ole käytössä HTTPS-suojausta, lomaketta täyttävän selain varoittaa pian turvattomasta yhteydestä. Google on jo pitkään halunnut osaltaan tehdä verkkoa turvallisemmaksi. Asteittain etenevä missio on näkynyt…
Viime viikonloppuna Suomen WordPress-yhteisössä tapahtui taas jotain uutta ja ihmeellistä, kun kolmisenkymmentä aiheesta kiinnostunutta kokoontui Himokselle ensimmäistä kertaa koskaan järjestettyyn WP Metsä-tapahtumaan. Nopea ja joustava, kuin WordPress itse Se, mistä idea WP Metsään alunperin lähti, kuvaa hyvin myös itse…
Googlen blogipalvelu Blogger on nopea ja helppo tapa aloittaa bloggaus – palveluun rekisteröitymisen jälkeen oman blogin perustaminen vaatii vain muutaman klikkauksen, ja sivusto on valmis ennen kuin huomaakaan. Tällä tavalla pääsee varmasti hyvin alkuun, mutta jossain vaiheessa sivustolta alkaa yleensä vaatia…
Seravon Vagrant on WordPress-sivustojen kehittäjille suunnattu apuväline, joka mahdollistaa Seravon tuotantoympäristöä mahdollisimman paljon muistuttavan ympäristön ajamisen omalla koneella virtuaalikoneessa. Tämän etu on se, että jos kehittäjä käyttää tuotannon kanssa mahdollisimman identtistä kehitysympäristöä, niin tuotantoon viedessä tulee vähemmän yllätyksiä. Kehitys- ja…
Olemme huomanneet, että jos työskentelee lähinnä WordPressin hallintapaneelissa, ei SSH-yhteyden avaaminen ja siellä tekstipohjaisten komentojen ajaminen ole mielekästä tai tehokasta. WP-palvelun oma Seravo plugin -lisäosa tarjoaa olennaisista työkaluista graafisia versioita suoraan WordPressin hallintapaneelissa. Seravo plugin on automaattisesti asennettuna kaikilla WP-palvelun…
Tervetuloa kehittämään Seravon WP-palvelua ja tutustumaan samalla uusiin toimitiloihimme Tampereen Crazy Towniin! Järjestämme kumppaneillemme ja asiakkaillemme KEHITYSKESKIVIIKON 30.8.2017 klo 12 alkaen. Tapaat tiimimme jäsenet sekä muita WordPress-ammattilaisia rennosti lounaan merkeissä. Iltapäivän työpajoissa voit osallistua WP-palvelun ja koko WordPress-kentän kehittämiseen. Iltapäiväkahveilla…
WP-palvelun komentorivin syövereistä jokunen asiakas on jo vuosia sitten voinut löytää komennon wp-optimize-images, mutta sen toiminta ei ole ollut täydellistä, joten emme ole mainostaneet sitä. Nyt toiminto on kuitenkin uudistettu ja uusi versio on helppo käyttää ja varmatoiminen. Uudistuneen komentorivityökalun…
Seravolla ja WP-palvelussa on tänä kesänä työskennellyt kaksi Tampereen teknillisen yliopiston kasvattia, Petri Salminen ja Leo Toikka. Leolla ja Petellä on takana jo kaksi ja puoli kuukautta tiukkaa työntekoa, joten rohkenimme kysyä: miten kesätyöt ovat sujuneet? Koulunpenkiltä ihan oikeisiin töihin…
Asiakastarina Kehittäjille Suorituskyky Tietoturva Uncategorized WordPress WP-Palvelu
asiakastarina avoin lähdekoodi gutenberg hakukoneoptimointi hosting HTTPS-protokolla kehittäjät kehittäjätyökalut lisäosa lohkot nopeus nopeusoptimointi ohje PHP php-versio päivitys salasana seravo suorituskyky tietoturva verkkokauppa versio woocommerce wordcamp wordpress wordpress-tapahtuma wordpress-yhteisö wordpress-ylläpito wp-palvelu ylläpito