WordPress 5.2 on jo toinen isompi päivitys kuluvana vuonna. Emme kiirehdi tätä päivitystä, sillä 5.2 ei tuo ratkaisevia muutoksia tietoturvan kannalta.
Kaikki päivitystemme yhteydessä tehtävät testaukset tapahtuvat uudella testausjärjestelmällämme, joka on myös asiakkaiden käytettävissä.
Maaliskuussa järjestettiin historian ensimmäinen yhteispohjoismainen WordPress-konferenssi WordCamp Nordic. Seravo oli vahvasti mukana meiningissä.
Seravolla opiskelun ja työnteon pystyy sovittamaan sujuvasti yhteen. Opiskelijoiden lisäksi palkkaamme toki myös jo valmiita alan ammattilaisia.
Content Security Policy (CSP) on tietoturvastandardi ja -tekniikka, joka kertoo verkkoselaimelle, mitkä ovat sallittuja resursseja kyseisellä sivustolla.
Uusi palvelupaketti on nimeltään WP Corporate, ja se vahvistaa asemaamme markkinoiden parhaan ylläpitopalvelun tarjoajana.
Helsingissä järjestetään maaliskuun alussa yhteispohjoismainen WordPress-tapahtuma WordCamp Nordic, joka kokoaa yhteen WordPress-yhteisön.
Seravo teki tänäkin vuonna jo perinteeksi muodostuneen pyhiinvaelluksensa FOSDEM 2019 -tapahtumaan, kuuden hengen delegaation voimin.
Seravon WP-palvelussa seuraamme aktiivisesti tietoturvatiedotteita ja omien valvontatyökalujemme raportteja. Reagoimme välittömästi kaikkiin poikkeamiin.
Asiakastarina Kehittäjille Seravo Suorituskyky Tietoturva WordPress
asiakastarina avoin lähdekoodi gutenberg hosting HTTPS-protokolla kehittäjät kehittäjätyökalut lisäosa lohkot nopeus nopeusoptimointi ohje PHP päivitys salasana Seravo Seravo Plugin suorituskyky tapahtuma tapahtumat tietoturva verkkokauppa woocommerce wordcamp wordpress wordpress-tapahtuma wordpress-yhteisö wordpress-ylläpito wp-palvelu ylläpito