Etenkin vasta-alkajille löytyy paljon materiaalia WordPressin itseopiskeluun. Mihin suunnata ensimmäiseksi? Tutustu WordPressin viralliseen, uudistuneeseen opetusmateriaaliin.
Julkaistu
Päivitetty

Uusi virallinen WordPress.org opetusmateriaali löytyy osoitteesta learn.wordpress.org. Sivustolta löytyy opetusmateriaalia aloitteleville WordPressin käyttäjille sekä kokeneemmille kehittäjille.

Sivusto on jaettu kahteen osaan, joista löytyy workshop-tyylisiä videoita sekä tekstimuotoisia ohjeita, jotka on kirjoitettu käytettäväksi opetusmateriaalin runkoina.

Sivusto vaikuttaa lupaavalta, mutta materiaalia on vielä melko vähän ja se on edelleen keskittynyt enemmän aloitteleville WordPress-käyttäjille. Sieltä kuitenkin voi löytää hyödyllistä tietoa tälläkin hetkellä sellaisista perustason asioista, joista meillä ei ole ohjeistusta, joten suosittelen tutustumaan sivustoon syvemmin.

Workshops-osio

Tästä osiosta löytyy opetusvideoiden lisäksi myös muita esityksiä. Videoita ei vielä ole montaa, mutta niitä lisätään jatkuvasti lisää. Kannattaa siis pitää silmällä kyseistä sivua ja tarkistaa aina silloin tällöin, josko uutta mielenkiintoista materiaalia on tarjolla.

Esimerkiksi aloittelevalle WordPressin käyttäjälle voisi olla hyötyä seuraavista videoista:

Voit myös ehdottaa omaa workshop-videota.

Lesson Plans -osio

Tämä osio on valmiiksi jo paljon kattavampi. Opetusmateriaali on tarkoitettu käytettäväksi runkona WordPress-koulutuksissa, mutta niitä lukemalla voi myös oppia perustasolla WordPressin toiminnasta. Materiaalista löytyy opiskeltavaa myös edistyneemmälle tasolle.

Sisältöä löytyy laidasta laitaan, WordPressin asentamisesta teeman kehittämiseen.

Esimerkkejä hyödyllisistä opetuksista:

Muita hyödyllisiä lähteitä

WordPressiin liittyviä muita resursseja on onneksi paljon. Sisältöä ja dokumentaatiota löytyy pidemmäksi aikaa, jos vain tietää mistä etsii. Pidempiaikaisille WordPressin käyttäjille nämä ovat varmasti jo tuttuja, mutta aloittelijat eivät välttämättä ole tietoisia seuraavista palveluista.

Make.WordPress.org

WordPressin dokumentaatio ja esimerkiksi Teema- ja Lisäosa-käsikirjat löytyvät edelleen osoitteesta make.wordpress.org. Linkit näihin resursseihin löydät oheisesta linkkilistasta, mutta kyseiseltä sivulta löytyy myös paljon muita hyödyllisiä osioita. Kannattaa tutustua tarkemmin!

WordPress.tv

Videoinnit kaikista maailman WordPressiin keskittyvistä WordCamp-konferensseista löytyy osoitteesta WordPress.tv. Videoita ja aiheita löytyy paljon laidasta laitaan, ja katsottavaa riittää pitkäksikin aikaa. Videoita voi käyttää itsenäiseen opiskeluun tai vaikka koulutusmateriaalin tukena.

Aloittelijoille voisi sopia esimerkiksi Seravon Otto Kekäläisen esitelmä teknisestä hakukoneoptimoinnista:

Hyväksy evästetyypit statistics, marketing katsoaksesi tämän sisällön.

Katso myös muut Otto Kekäläisen esitelmät WordPress.tv:ssä.