Tekninen hakukoneoptimointi kuntoon

Hakukonenäkyvyys on nykyään yrityksille yksi olemassaolon edellytyksistä. Kun etsit uusia talvikenkiä, matkapuhelinta tai autoa, et enää ensimmäiseksi kävele lähimpään kivijalkamyymälään hypistelemään valikoimaa, vaan menet Googleen ja selailet vaihtoehtoja ja vertailet hintoja. Tämän vuoksi yrityksille on tärkeää olla verkossa ja tulla sieltä helposti löydetyksi. Hakukonenäkyvyyteen vaikuttaa kirjaimellisesti satoja erilaisia asioita, joita Google ei julkisesti kerro. Kenelläkään ei myöskään ole taikanappia, jota painamalla yrityksesi ponnahtaa Googlen ykkössijalle (vaikka jotkut toimijat näin antavatkin ymmärtää).

Hakukonenäkyvyyteen voi kuitenkin vaikuttaa, ja siihen vaikuttavat asiat voi jakaa periaatteessa kolmeen osaan. Tässä puhutaan pelkästään Googlesta, mutta samat periaatteet pätevät muihinkin hakukoneisiin.


Sivuston nopeus ja turvallisuus kuntoon

Googlen tavoite on tarjota Internetin käyttäjille mahdollisimman relevanttia tietoa ja tehdä verkon käytöstä mahdollisimman helppoa ja turvallista. Pitämällä hallussaan selkeästi käytetyintä hakukonetta ja suosituinta selainta (Chrome), Google pystyy ohjailemaan verkkosivujen suunnittelijoita haluttuun suuntaan, esim. antamalla ohjeita hakukonenäkyvyyteen ja viime aikoina mm. laittamalla Chromen näyttämään varoituksia sivustoilla, joilla ei ole SSL-salaus käytössä. Yksinkertaistettuna Googlen tavoite on, että:

  • verkkosivustot latautuvat mahdollisimman nopeasti JA
  • verkon käyttö on turvallista, eli sivustojen liikenne on salattu

Sivuston nopeus riippuu monesta asiasta usealla eri tasolla, mutta yksi osa palapeliä on palvelin, missä sivustosi toimii. Ei ole aivan sama, minkälaisella palvelimella sivustosi pyörii ja tässä WP-palvelu pyrkii olemaan ehdotonta kärkikaartia. Jos sivustosi on tehty WordPressillä, niin uskallamme väittää, että paras paikka hostata sivustoasi on WP-palvelu. Palvelinympäristömme on optimoitu nimenomaan WordPressiä varten, ja mitään muuta emme palvelimillamme itse asiassa hostaakaan.
Palvelinympäristössämme on valmiina optimoitu niin web-palvelinohjelmisto, välimuistiasiat kuin tietoturvakin. WP-maailmassa yleisiä välimuisti- ja tietoturvalisäosia ei tarvita WP-palvelussa ja suosittelemmekin asiakkaitamme poistamaan ne kokonaan, koska tarpeettomat lisäosat itse asiassa tarjoavat reittejä sivustojen murtamiseen. Muutamia tekniikoita mainitaksemme, kaikkiin palvelupaketteihimme kuuluu:

Kaikista näistä saa lisäpisteitä, kun Googlen hakukonesijoituksia arvotaan.

Sivuston rakenne kuntoon

Ensimmäiseksi sivuston tulee olla responsiivinen, eli sen tulee skaalautua kaikkiin näyttökokoihin matkapuhelimesta isoon tietokonenäyttöön siten, että sisältö on helposti luettavissa. Tämä asia alkaa olla yleisesti jo aika hyvin hanskassa ja tuskin kukaan enää muunlaisia sivustoja tekeekään.

Jotta Google ymmärtää, mistä sivustossasi on kyse, tulee sivustolta löytyä tietoa oikeassa muodossa ja järkevästi organisoituna. Pääsääntönä voisi sanoa, että jokaiselle optimoitavalle hakutermille tulisi olla oma sivunsa, koska yhdelle sivulle pystyy hyvin optimoimaan vain yhden tai pari hakutermiä. Jos yrityksesi valmistaa vaikkapa keppihevosia ja fidget-spinnereitä, tulisi sivustollasi olla sivut yritys.fi/keppihevoset ja yritys.fi/fidget-spinnerit. Näin hakutermi on käytössä jo sivun osoitteessa.

Sivulla tulee olla sivun otsikko (HTML <title> -tagi), joka näkyy selaimen otsikkokentässä ja joka on tärkein hakukoneoptimoitava asia sivulla. Sen tulee kertoa, mistä sivussa on kyse ja luonnollisesti siinä tulee myös käyttää hakutermiä. Esim. ”Keppihevoset kisoihin ja vapaa-aikaan”.
Tämän lisäksi kullakin sivulla tulee olla yksi ja vain yksi pääotsikko (HTML <h1> -tagi), joka sisältää myös hakutermin, sekä mielellään muita väliotsikoita (<h2> … <h6>), joissa voi vaikkapa viljellä saman asian synonyymejä tai muita asiaan liittyviä termejä.

Kuvissa pitäisi olla ns. ALT-tagit, ne kertovat mistä kuvassa on kyse niille, jotka eivät voi nähdä kuvaa. Tällaisia tahoja ovat esim. näkövammaisten selaimet tai Google, joka ei ainakaan vielä osaa tulkita kuvia, vaan se lukee sivuston koodista millainen kuva sivulla on. Kuvien ALT-tageissakin on hyvä käyttää hakutermejä.

Linkitys on hyvin tärkeä asia hakukonenäkyvyydessä. Sivuston sisäinen linkitys on hyvä hoitaa kuntoon, eli linkittää esim. oman sivuston samaan aiheeseen liittyviin blogikirjoituksiin tai tuotesivuille. Tämä kertoo Googlelle, mitkä asiat liittyvät toisiinsa ja parantaa relevanssia, mutta auttaa myös ihmiskävijöitä löytämään syventävää tietoa tarjonnastasi. Tätäkin merkittävämpää olisi saada oman sivuston ulkopuolisia sivustoja linkittämään sinun sivustollesi. Miten se tapahtuu, onkin vaikeampi asia, mutta siihen voi koittaa vaikuttaa seuraavassa eli kolmannessa kategoriassamme…

Sivuston sisältö kuntoon

Kaikki edellä mainittu on tärkeää verkkonäkyvyyden parantamiseksi, mutta jotta Googlen ykkössijoille päästään, tarvitaan sisältöä, joka on relevanttia, hyödyllistä ja mielellään vieläpä viihdyttävää. Näin tietoa etsivä ja sivustollasi käyvä henkilö löytää kaipaamansa tiedon ja viihtyy sivustollasi mahdollisimman pitkään sinne päädyttyään. Jos kirjoitat hyviä ja hyödyllisiä blogikirjoituksia, on mahdollista, että niihin linkitetään myös oman sivuston ulkopuolelta. Vaikka olemmekin pääasiassa palvelinnörttejä, tässä silti muutama omakohtainen vinkki sisällöntuotantoon.

Etusivulta tulee löytyä aivan alusta selkeä kuvaus siitä, mitä yrityksesi tekee. Verkossa on joskus tullut vastaan yrityssivustoja, joissa lukee: ”Meillä on parhaat tuotteet ja loistava palvelu”. Se on hieno juttu, mutta tässä vaiheessa sivustosi kävijällä ei ole vielä mitään tietoa siitä, valmistaako yrityksesi keppihevosia vai hiukkaskiihdyttimiä. Otsikko voisi siis olla vaikka: ”Me teemme nopeimmat keppihevoset ja saat niihin ikuisen takuun”.

Kuten aikaisemmin mainittiin, myytävillä tuotteille tai palveluilla tulisi olla omat sivunsa, joissa kyseisestä asiasta kerrotaan tarkemmin. Googlen suositus on, että kullakin sivulla tulisi olla yli 300 sanaa tekstiä, mikä on varsin paljon. Tätä numeroa ei kannata sokeasti tuijottaa, mutta kullakin sivulla tulisi kuitenkin olla ihmisille suunnattua, kokonaisilla lauseilla kirjoitettua tekstiä eikä esim. vain pelkkää ranskalaisten viivojen listaa.

Blogikirjoitukset, kuten tämäkin jota juuri luet, ovat erittäin hyvä tapa tuottaa sivustolle uutta sisältöä. Google näkee, että sivusto päivittyy säännöllisesti, mikä on hyvä asia. Blogikirjoituksiin on helppo liittää hakusanoja luonnollisella tavalla sekä lisätä linkkejä omiin tuotteisiin ja palveluihin. Niitä lukiessaan kävijä tulee viettäneeksi sivustolla paljonkin aikaa, mikä on myös positiivinen signaali Googlelle. Esimerkiksi tälläkin kirjoituksella onnistumme toivottavasti sekä auttamaan sinua saamaan oman sivustosi paremmin Googlen löydettäväksi että kertomaan, mitä hyötyä WP-palvelu voi sinulle ja sivustollesi siinä asiassa tuoda. Win-win.

Olemme esitelmöineet teknisestä hakukoneoptimoinnista pariinkin otteeseen, voit lukea lisää tietoa asiasta Slidesharesta:

Hyväksy evästetyypit statistics, marketing katsoaksesi tämän sisällön.

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Tekninen hakukoneoptimointi kuntoon”

  1. […] Kategorioiden lisäksi artikkeleja voidaan lajitella myös avainsanoilla, eli tuttavallisemmin tägeillä. Avainsanat määritellään artikkelin asetuksista kohdasta “Avainsanat”. Jokainen avainsana luo oman sivunsa, jolla näkyvät kaikki sillä merkityt artikkelit. Näin tilaajan on helppo hakea tekstejä tietystä aihealueesta. Avainsanat voivat auttaa myös hakukoneoptimoinnissa. […]