1. Soveltaminen

Näitä ehtoja sovelletaan Seravo Oy:n (jäljempänä “Toimittaja”) tarjoamiin palveluihin sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille (jäljempänä “Tilaaja”). Palveluilla tarkoitetaan sekä asiantuntijatyötä että tietoteknisesti tuotettuja palveluita.

Tilaaja hyväksyy nämä ehdot tilaamalla toimittajalta palvelun. Ehdot ovat voimassa 20.5.2015 alkaen ja ne korvaavat aiemmat ehdot. Aiemmat ehdot ovat kuitenkin voimassa sopimuskauden loppuun sellaisilla tilaajilla, jotka ovat irtisanoneet palvelunsa ennen uusien ehtojen voimaantuloa.

Mikäli tilaajalla on erillinen kirjallinen sopimus, kuten kuukausimaksullinen ylläpito- tai asiantuntijapalvelusopimus, sovelletaan sitä.

Kuluttaja-asiakkaisiin sovelletaan lisäksi kuluttajasuojalain säännöksiä.

2. Sopimuksen syntyminen

Sopimus tilaajan ja toimittajan välillä syntyy, kun tilaaja on ilmoittanut hyväksyvänsä toimittajan tarjouksen tai työmääräarvion, kun toimittaja on kirjallisesti vahvistanut tilauksen, kun palvelun toimittaminen on aloitettu ja siitä tiedotettu tilaajaa, tai kun tilaaja on maksanut tilaamastaan palvelusta, mikä edellä mainituista tapahtuu ensimmäisenä.

Toimittaja voi kieltäytyä sopimuksesta tai lykätä tai keskeyttää toimituksensa, jos tilaajalla on erääntyneitä saatavia tai tilaajalla on muutoin perusteltu syy epäillä, että tilaaja tulee rikkomaan sopimusta.

3. Palvelun toimittaminen ja hyväksyminen

Kertaluontoinen palvelu on toimitettu tai jatkuvaluontoisen palvelun toimitus on alkanut, kun toimittaja niin ilmoittaa ja tilaajalla on mahdollisuus tarkistaa palvelun sisältö.

Toimittaja toimittaa palvelun parhaaksi katsomallaan tavalla sellaisena kuin se on palvelukuvauksessa kuvattu tai tilaajan kanssa erikseen sovittu. Toimittaja voi toimituksissaan käyttää alihankkijoita tai muita sopimuskumppaneita.

Toimittajalla on oikeus tehdä palveluun teknisiä ja muita muutoksia, mikäli palvelun sisältö ei olennaisesti muutu. Toimittajalla on myös oikeus tehdä palveluun olennaisia muutoksia, mikäli hyöty tilaajalle on ilmeinen, kuten uuden teknologian käyttöönotto. Toimittajalla on myös oikeus tehdä muutoksia, mikäli lainsäädäntö muuttuu, viranomainen määrää tai jos muutoksen toteuttaminen on perusteltua myöhemmän vaaran tai vahingon välttämiseksi.

Toimittajan tiedottaa kaikista olennaisista palvelun muutoksista ennakkoon. Jos tiedottaminen ennakkoon ei ole mahdollista, tiedottaa toimittaja muutoksesta heti kun se on mahdollista.

Palvelun toimitus katsotaan hyväksytyksi kun tilaaja niin ilmoittaa, tai kun tilaaja maksaa palvelusta. Palvelun toimitus katsotaan hyväksytyksi myös jos tilaaja ei ole kahden viikon kuluessa toimittajan ilmoituksesta hyväksynyt tilausta eikä myöskään esittänyt reklamaatiota.

4. Toimittajan velvollisuudet

Toimittajalla on velvollisuus asiantuntijapalveluissa toimittaa palvelun kuvauksen mukaisesti henkilö, jolla on riittävät taidot ja joka on käytettävissä sovittuna ajankohtana vähintään työmääräarviota vastaavan ajan.

Toimittaja vastaa siitä, että tietoteknisten palvelujen ympäristö on asianmukaisesti suojattu, valvottu, ylläpidetty ja varmistettu.

5. Tilaajan velvollisuudet

Tilaaja on velvollinen perehtymään toimittajan tiedotteisiin, jotka on toimitettu tilaajalle tämän ilmoittamaan yhteystietoon. Tilaaja on velvollinen ilmoittamaan toimittajalle muuttuneista yhteystiedoista.

Tilaaja sitoutuu noudattamaan tilaamiaan palveluja koskevia ohjeita ja käyttöehtoja. Jos tilaajan palveluiden käyttöön osallistuu useampi henkilö, vastaa tilaaja siitä, että kyseinen henkilökunta saa ne tiedot, jotka tilaajalla on.

Tilaaja vastaa käyttäjätunnustensa ja salasanojensa turvallisesta jakelusta ja säilyttämisestä, sekä riittävän satunnaisten salasanojen käytöstä ja salasanojen vaihtamisesta säännöllisin väliajoin.

Tilaaja vastaa kaikesta sisällöstä omilla tietokoneillaan ja sitä kautta tuodusta sisällöstä toimittajan palveluun, jotta sisältö tai sen käyttötapa ei riko tekijänoikeuksia, tietosuojaa tai muuta tiedon käsittelyyn tai levittämiseen liittyvää lakia.

Tilaaja sitoutuu käyttämään toimittajan palveluita siten, ettei toiminta ole lakien, määräysten tai hyvien tapojen vastaista, eikä tilaajan toiminta tuota haittaa muille tilaajille tai toimittajan liiketoiminnalle muutoinkaan. Tilaaja on vahingonkorvausvelvollinen, jos tilaajasta johtuvasta syystä kolmas osapuoli vaatii toimittajalta vahingonkorvausta.

6. Verkkopalvelun saatavuus

Toimittajalla on velvollisuus huolehtia, että tarjotut verkkopalvelut ovat saatavilla 99,99 prosenttisesti kaikkina aikoina ennalta ilmoitettuja huoltokatkoksia lukuunottamatta. Muista palvelutasoista voidaan sopia erillisissä palvelusopimuksissa.

Mikäli saatavuustaso ei toteudu, hyvitetään tilaajalle 50-kertaisena katkoksen ajan maksu, mutta kuitenkin enintään yhden kuukauden osuutta palvelumaksusta vastaava summa. Alle 30 euron suuruisia hyvityksiä ei suoriteta.

Huolto- ja ylläpitotoimenpiteet sekä muut vastaavat käyttökatkoja aiheuttavat toimenpiteet suoritetaan normaalien työaikojen (arkisin 8-17) ulkopuolella, ellei tapauskohtaisesti toisin ole sovittu.

7. Palvelun virhe

Palvelussa katsotaan olevan virhe, jos se poikkeaa sopimuksessa, tilausvahvistuksessa tai palvelukuvauksessa määritellyistä ominaisuuksista, edellyttäen että poikkeama vaikuttaa palvelun käyttämiseen.

Toimittajan tavoitteena on tuottaa mahdollisimman laadukas ja virheetön palvelu. Tilaajan tulee ilmoittaa havaitsemansa virheet kirjallisesti. Molemmat osapuolet vastaavat virheen tutkimiseen käytetyn työajasta ja muista kustannuksista vain omalta osaltaan. Toimittaja ei laskuta tilaajaa aiheettomista ilmoituksista.

Tilaajan on ilmoitettava virheestä kirjallisesti vähintään kahdeksan päivän kuluessa siitä, kun hän on havainnut virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita, muutoin tilaaja menettää oikeuden vahingonkorvaukseen tai sopimuksen purkuun. Vahingonkorvausta on vaadittava kirjallisesti kuukauden kuluessa virheen ilmoittamisesta.

Toimittajalla on velvollisuus korjata palveluissa olevat olennaiset virheet viipymättä normaalin työajan puitteissa. Jos virhe johtuu kolmannesta osapuolesta, kuten yleisestä tietoliikenneverkon häiriöstä tai ohjelmistovirheestä, joka vaikuttaa muuallekin kuin toimittajan järjestelmiin, on toimittajalla velvollisuus ryhtyä niihin toimenpiteisiin, jotka ovat toimittajan kohtuudella tehtävissä.

Palvelussa tilaajalla voi olla mahdollisuus tehdä käytössään olevaan, mutta toimittajan ylläpitämään, tietojärjestelmään sellaisia muutoksia, joilla on merkittävä vaikutus tietojärjestelmän toimintaan. Toimittaja ei ole velvollinen korjaamaan virheitä, jotka tilaaja on toiminnallaan tuottanut.

8. Palvelun keskeyttäminen tai sulkeminen

Toimittajalla on oikeus tilapäisesti keskeyttää palvelu, jos palvelun pitkäaikainen toimivuuden varmistaminen sitä edellyttää, kuten esimerkiksi huoltokatkon ajaksi tai tietoturvaloukkauksen tutkimiseksi. Toimittajan yleinen huolto-ikkuna on joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai kello 12-13, jolloin toimittaja voi tarvittaessa suorittaa suunniteltuja huolto-toimenpiteitä tietoteknisesti tuotetuille palveluille.

Toimittajalla on oikeus keskeyttää tai päättää palvelu jos tilaaja rikkoo sopimusehtoja. Toimittajan on kuitenkin annettava varoitus tällaisesta toimenpiteestä ennakkoon, jotta tilaaja voi halutessaan oikaista asian. Jos sopimusrikkomus on vakava, voidaan palvelu päättää viiveettä. Toimittaja voi keskeyttää tai sulkea palvelun myös tuomioistuimen tai muun viranomaisen määräyksestä.

Toimittaja voi sulkea palvelun määräajaksi tai toistaiseksi tilaajan pyynnöstä. Toimittaja varaa oikeuden periä lisämaksun palvelun uudelleenavaamisesta.

Palvelun sulkemisen yhteydessä toimittaja toimittaa tilaajalle ilman eri maksua tilaajan palvelussa olleet aineistot, kuten tiedostot ja tietokannat. Tilaajalla on oikeus käyttää niitä muussa palvelussa siinä laajuudessa, kuin tekijänoikeudet ja mahdollisten lisensoitujen aineistojen lisenssit niin sallivat. Toimittaja pyrkii suosimaan avoimen lähdekoodin ohjelmistoja toimittajariippumattomuuden edistämiseksi.

9. Maksut ja laskutus

Tilaaja maksaa toimittajalle palvelusta hinnaston mukaisen tai asiakaskohtaisesti tilausvahvistuksessa tai työmääräarviossa kirjallisesti määritellyn maksun. Asiakas on velvollinen maksamaan arvonlisäveron sekä muut julkisoikeudelliset maksut.

Tämän sopimuksen mukaisten tietoteknisesti tuotettujen palvelujen laskutuskausi on yksi vuosi ja laskutus tapahtuu etukäteen. Asiantuntijapalveluissa laskutus voi tapahtua myös jälkikäteen, kuitenkin viimeistään asiantuntijapalvelun tuottamista seuraavan kuun alussa.

Maksuehto on 14 päivää netto. Viivästyskorko on EKP:n viitekorko + 7 % p.a.

Maksettuja maksuja ei palauteta. Mikäli tilaaja haluaa nostaa palvelutasoa tai kapasiteettia, hyvitetään aiemmin maksettu osuus kalliimman palvelusta maksussa. Jos tilaaja haluaa matalamman palvelutason, tulee alempi hinta voimaan laskutuskauden vaihtuessa. Jos tilaaja ei halua maksaa uusia laskuja, on palvelu irtisanottava ennen kuin seuraavan kauden lasku lähetetään.

Maksamattomista laskuista lähetetään yksi kirjallinen muistutus, josta ei peritä kuluja. Tämän jälkeen lasku siirtyy perintään, jonka aiheuttamista lisäkuluista tilaaja vastaa.

Toimittajalla on oikeus muuttaa hinnastoaan, jolloin uusia hintoja sovelletaan kaikkiin uusiin tilauksiin muutoshetkestä alkaen sekä olemassa oleviin tilauksiin niiden sopimuskauden vaihtumisajankohdasta alkaen.

Jos palveluun liittyvissä veroissa tai viranomaismaksuissa tapahtuu muutoksia, voi toimittaja muuttaa hinnastoaan vastaaviksi ilman ajallisia rajoituksia.

10. Vahingonkorvaus ja vastuurajoitukset

Toimittaja vastaa vain vahingoista, jotka johtuu sen omasta tahallisesta tai törkeästä tuottamuksellisesta toiminnasta. Vastuu rajoittuu kuitenkin enintään kahden kuukauden palvelumaksua vastaavaan summaan. Toimittaja ei korvaa mitään välillisiä tai epäsuoria vahinkoja eikä tilaajan työajan tai ansion menetystä.

11. Sopimuksen voimassaolo

Sopimuskausi ja laskutuskausi on sama. Sopimuskausi jatkuu automaattisesti laskutuskauden vaihtuessa laskutuskautta vastaavalla ajalla, ellei sopimusta ole irtisanottu kirjallisesti vähintään yhtä kuukautta ennen sopimuksen kauden päättymistä.

Mikäli tilaaja haluaa päättää sopimuskautensa ennenaikaisesti, voi toimittaja harkintansa mukaan päättää sopimuksen ennen sopimuskauden päättymistä. Tällöin ei kuitenkaan palvelun sopimuskaudelta maksettua maksua palauteta.

Toimittajalla on oikeus elinkeinonharjoittajan pidätysoikeuttaan hyväksikäyttäen kieltäytyä vapauttamasta tai siirtämästä tilaajan tietoja, verkkotunnusta tai muuta palvelun hallintaan liittyvää tietoa tai tunnusta, mikäli tilaaja ei ole suorittanut sopimuksen mukaisia maksuja tai täyttänyt muita sopimusvelvoitteitaan toimittajaa kohtaan.

12. Ylivoimainen este

Toimittaja ei ole velvollinen täyttämään sopimusta, jos sen täyttäminen estyy tai kohtuuttomasti hankaloituu ylivoimaisen esteen vuoksi (force majure), kuten lakko tai työtaistelu, poikkeustila, sota, laaja häiriö tietoliikenne- tai sähköverkossa, luonnonmullistus, terrori-isku, viranomaisen pakkotoimi, muu oikeustoimi tai muut poikkeukselliset tilanteet.

13. Sovellettava laki ja erimielisyydet

Tilaajan ja toimittajan välisiin suhteisiin sovelletaan Suomen lakia, ei kuitenkaan kansainvälisyksityisoikeudelista lainvalintaa koskevia säännöksiä.

Mahdolliset riidat tilaaja ja toimittajan välillä saatetaan ratkaistavaksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa.


Uusien 1.11.2016 toimitusehtojen muutokset yllä olevaan ovat:

@@ -8,7 +8,7 @@
 tietoteknisesti tuotettuja palveluita.
 <p>Tilaaja hyväksyy nämä ehdot tilaamalla toimittajalta palvelun. Ehdot ovat voimassa
-20.5.2015 alkaen ja ne korvaavat aiemmat ehdot. Aiemmat ehdot ovat kuitenkin voimassa
+1.11.2016 alkaen ja ne korvaavat aiemmat ehdot. Aiemmat ehdot ovat kuitenkin voimassa
 sopimuskauden loppuun sellaisilla tilaajilla, jotka ovat irtisanoneet palvelunsa
 ennen uusien ehtojen voimaantuloa.
@@ -92,19 +92,21 @@
 6. Verkkopalvelun saatavuus
 Toimittajalla on velvollisuus huolehtia, että tarjotut verkkopalvelut ovat
-saatavilla&nbsp;99,99 prosenttisesti kaikkina aikoina ennalta ilmoitettuja
-huoltokatkoksia lukuunottamatta. Muista palvelutasoista voidaan sopia erillisissä
-palvelusopimuksissa.
+saatavilla 99,9 prosenttisesti kaikkina aikoina. Muista palvelutasoista voidaan
+sopia erillisissä palvelusopimuksissa.
+
+Huolto- ja ylläpitotoimenpiteet sekä muut vastaavat käyttökatkoja aiheuttavat
+toimenpiteet suoritetaan silloin, kun palvelussa on keskimäärin vähiten käyttöä,
+pääasiassa yöaikaan. Palvelussa ei ole säännöllistä huoltoikkunakäytäntöä vaan
+huollot tehdään tarvittaessa niin pian tai niin usein kuin on toiminnallisesti
+perustelua. Saatavuustakuu koskee palvelua koko ajalta ja toimittaja vastaa siitä,
+että ylläpitotoimenpiteiden edellyttämät katkot pysyvät saatavustakuun puitteissa.
 Mikäli saatavuustaso ei toteudu,&nbsp;hyvitetään tilaajalle 50-kertaisena
 katkoksen ajan maksu, mutta kuitenkin enintään&nbsp;yhden kuukauden osuutta
 palvelumaksusta&nbsp;vastaava summa. Alle 30 euron suuruisia hyvityksiä ei
 suoriteta.
-Huolto- ja ylläpitotoimenpiteet sekä muut vastaavat käyttökatkoja aiheuttavat
-toimenpiteet suoritetaan normaalien työaikojen (arkisin 8-17) ulkopuolella, ellei
-tapauskohtaisesti toisin ole sovittu.
-
 7. Palvelun virhe
 Palvelussa katsotaan olevan virhe, jos se poikkeaa sopimuksessa,
@@ -137,10 +139,7 @@ korjaamaan virheitä, jotka tilaaja on toiminnallaan tuottanut.
 Toimittajalla on oikeus tilapäisesti keskeyttää palvelu, jos palvelun
 pitkäaikainen toimivuuden varmistaminen sitä edellyttää, kuten esimerkiksi
-huoltokatkon ajaksi tai tietoturvaloukkauksen tutkimiseksi. Toimittajan yleinen
-huolto-ikkuna on joka kuukauden
-ensimmäinen sunnuntai kello 12-13, jolloin toimittaja voi tarvittaessa suorittaa
-suunniteltuja huolto-toimenpiteitä tietoteknisesti tuotetuille palveluille.
+poikkeuksellisten häiriöiden tai tietoturvaloukkauksen tutkimiseksi.
 Toimittajalla on oikeus keskeyttää tai päättää palvelu jos tilaaja rikkoo
 sopimusehtoja. Toimittajan on kuitenkin annettava varoitus tällaisesta toimenpiteestä
@@ -165,14 +164,14 @@ tilausvahvistuksessa tai työmääräarviossa kirjallisesti määritellyn maksun
 on velvollinen maksamaan arvonlisäveron sekä muut julkisoikeudelliset maksut.
 Tämän sopimuksen mukaisten tietoteknisesti tuotettujen palvelujen laskutuskausi on
-yksi vuosi ja laskutus tapahtuu etukäteen. Asiantuntijapalveluissa laskutus voi
-tapahtua myös jälkikäteen, kuitenkin viimeistään asiantuntijapalvelun tuottamista
-seuraavan kuun alussa.
+vuosi, kuukausi tai muu tilauksen yhteydessä sovittu kausi. Laskutus tapahtuu etukäteen.
+Asiantuntijapalveluissa laskutus voi tapahtua myös jälkikäteen.
-Maksuehto on 14 päivää netto. Viivästyskorko on EKP:n viitekorko + 7 % p.a.
+Maksuehto on 14 päivää netto. Viivästyskorko on korkolain mukainen (vuonna
+2016 EKP:n viitekorko + 7 %).
 Maksettuja maksuja ei palauteta. Mikäli tilaaja haluaa nostaa palvelutasoa tai
-kapasiteettia, hyvitetään aiemmin maksettu osuus kalliimman palvelusta maksussa. Jos
+kapasiteettia, hyvitetään aiemmin maksettu osuus kalliimman palvelun maksusta. Jos
 tilaaja haluaa matalamman palvelutason, tulee alempi hinta voimaan laskutuskauden
 vaihtuessa. Jos tilaaja ei halua maksaa uusia laskuja, on palvelu irtisanottava ennen
 kuin seuraavan kauden lasku lähetetään.