Julkaistu
Päivitetty

Koska ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat aina olleet meille tärkeitä sekä toimimme alalla, joka perustuu jatkuvaan sähkönkulutukseen, haluamme olla eturintamassa tekemässä toimenpiteitä ilmastomuutoksen hidastamiseksi. Suomen hallituksen ilmastopolitiikan tavoitteena on saada Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Seravo saavutti hiilineutraalin tason jo vuoden 2019 lopussa ja nyt olemme ottaneet seuraavan askeleen: Seravosta on tullut hiilinegatiivinen yritys.

Ensisijaisesti pyrimme tietysti minimoimaan sähkönkulutusta panostamalla mahdollisimman nykyaikaiseen ja energiatehokkaaseen teknologiaan. Käytetyn sähkön osalta pyrimme vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä käyttämällä ensisijaisesti uusiutuvia energianlähteitä. Vuoden 2019 lopussa Seravon käyttämästä sähköstä 79 % oli jo päästötöntä, ja jäljelle jäävältä 21 % osalta kompensoimme kasvihuonekaasupäästöjä. Päästöjen osuus tippuu kokoajan, koska lähes kaikki uudet sivustot menevät konesaleihin joiden sähkönkulutus ei tuota hiilidioksidipäästöjä. Tämänhetkisten laskelmiemme perusteella palvelintemme kulutus vastaa noin 13 000 kg CO2-päästöjä vuodessa. Tämä arvio ei ota huomioon esimerkiksi palvelintilojen jäähdytystä tai henkilöstön sähkönkulutusta, mutta pyrimme jatkuvasti tarkentamaan laskelmia sitä mukaan kun uutta dataa on saatavilla. Arvio kuitenkin antaa meille jonkinlaista osviittaa siitä, kuinka suuria kasvihuonekaasumääriä meidän tulisi pyrkiä kompensoimaan.

Hiilineutraalin tason saavutimme vuoden 2019 lopulla lahjoittamalla 4 000 euroa Suomen Luonnonsuojeluliiton Hiilipörssille, jonka tehtävänä on ennallistaa ojitettuja soita, varmistaen näin hiilen pysymisen maaperässä. Lahjoituksemme avulla ennallistettiin 50 000 m² suota, joka vastaa jopa 13 889 kg CO2-päästöjä, sekä kompensoitiin yrityksemme vuonna 2019 tuottamat kasvihuonekaasupäästöt.

4000 euron lahjoitus Hiilipörssille
4000 euron lahjoitus Hiilipörssille

Muuttuaksemme varmasti hiilinegatiiviseksi yritykseksi olemme hankkineet yli 260 hehtaaria luonnonvaraista suometsää hiilinieluksi. Hiilinielu voi olla mikä tahansa prosessi, toiminto tai mekanismi, joka poistaa kasvihuonekaasua, mutta usein sillä viitataan meri- ja metsäalueisiin. Luonnontilaiset suot sitovat erityisen paljon hiiltä ja ovat monimuotoisuuden kannalta tärkeitä. Metsäkiinteistömme sijaistevat Ranualla. Maat ostettiin Vapo Oyj:ltä, joten varmistamme näiden alueiden osalta ettei niistä nosteta turvetta, vaan alueet säilyvät luonnontilaisina.

Ranunan luonnontilainen suometsä
Seravon hankkima luonnontilainen suoalue Ranualla

Seravon toiminta sitoo 55-kertaisen määrän CO2-päästöjä kuin tuottaa

Hiilensitomiskyvyn selvittämiseksi olemme tehneet laskelmia sekä puuston että suon osalta. Puuston osalta on mahdollista tehdä hyvinkin tarkkoja laskelmia, mutta koska suoalueella puustoa ei ole paljon, tapahtuu suurin sitominen kutenkin kun itse suon kasvillisuus kasvaa ja lopulta uppoaa veteen ja hapettomaan tilaan, sitoen niissä olevan hiilen pysyvästi.

Luonnonvarakeskuksen mukaan puuston keskitilavuus Pohjois-Suomessa on 86 m3/ha ja keskikasvu Lapissa 2,10 m3/ha/vuosi. Seravon ostama alue on pääasiallisesti kuivaa turvekangasta, jossa puuston määrä on vain murto-osa keskimääräisestä, yhteensä 8,51 m3/ha. Prosentuaalisesti puustoa on siis hehtaarilla 9,90 % Pohjois-Suomen keskiarvosta, jolloin voidaan vastaavasti arvioida, että puuston kasvua on noin 0,21 m3/ha/vuosi.

Keskimäärin yksi kuutio puuta sitoo itseensä noin 1 000 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Vuosittainen hiilensitomiskyky riippuu kasvavien puiden ja luonnollisten poistumien määrästä. Kasvunsa lopettanut puu ei sido merkittäviä määriä hiiltä. Seravon kiinteistöjen yhteenlaskettu alue on 261,51 ha. Tästä voidaan laskea arvio puuston vuosittaiselle hiilidioksidinsitomiskyvylle: 261,51 ha x 0,21 m3/ha/vuosi x 1000 kg/m3 ~= 55 000 kg/vuosi.

Tämä pelkästään puustoon perustuva luku on siis yli nelinkertainen aiemmin mainittuihin palvelimien aiheuttamiin kasvihuonekaasupäästöihin verrattuna. Soiden osalta lukumme perustuu Hiilipörssin laskelmiin, joiden mukaan 10 000 m² suota sitoo 2 778 kg CO2-päästöjä vuosittain, joka Seravon tapauksessa tarkottaisi noin 720 000 kg.

Kun sekä puusto että suo lasketaan yhteen, tarkoittaa tämä että Seravon omistamat alueet sitovat noin 775 000 kg CO2-päästöä vastaavan hiilen ilmakehästä vuosittain, eli jopa 55 kertaa enemmän kasvihuonekaasua kuin toimintamme tuottaa.

Seravon asiakkaana hidastat kasvihuoneilmiötä

Seravo voi nyt ylpeydellä sanoa olevansa hiilinegatiivinen yritys. Kompensaation lisäksi jatkamme toki edelleen panostamista nykyaikaiseen ja energiatehokkaaseen teknologiaan. Kaikkien uusien asiakkaiden sivustot Suomessa sijoitetaan konesaliin, jonka sähköntuotanto ei aiheuta CO2-päästöjä. Seravon WP-palvelun asiakkaana ei tarvitse murehtia omien verkkosivustojensa CO2-päästöjä.

Lisätietoja

Lue lisää aiheesta: