Julkaistu
Päivitetty

Kun alunperin marraskuun lopulle kaavailtu WordPress 5.0 viivästyi, useammassa kuin yhdessä WordPressin parissa työskentelevässä yrityksessä eläteltiin toiveita, että julkaisu siirtyisi ensi vuoden puolelle. Matt Mullenweg kuitenkin ilmoitti jo silloin, että uuden version julkaisu voi hyvinkin tapahtua jo joulukuun puolella, kunhan sen todetaan olevan siinä kunnossa, että se voidaan julkaista.

Nyt, hieman yllättäen vain reilu viikko ensimmäisen release candidate -version jälkeen, WordPress 5.0 on saanut uuden julkaisupäivän. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, se ilmestyy joulukuun 6. päivä, eli samoihin aikoihin kun suurin osa suomalaisista seuraa silmä kovana televisiosta itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia.

Mitä tämä tarkoittaa WP-palvelun asiakkaille?

Asiakkaamme voivat sikäli olla rauhallisin mielin, että me emme toistaiseksi päivitä olemassa olevia sivustoja uuteen versioon, vaan odotamme muutaman päivitysversion verran, että WP 5.0 pääsee eroon mahdollisista lastentaudeistaan. Koska kyse ei ole tietoturvapäivityksestä, pidämme tärkeämpänä toimintavarmuutta olemassa olevien sivustojen kohdalla. Täysin uusille sivustoille aloitamme mahdollisesti asentamaan uutta versiota jo vähän aikaisemmin. Pidämme teidät ajan tasalla näistä suunnitelmista sitä mukaa kun ne edistyvät.

Sellaisille asiakkaidemme vahvasti räätälöidyille sivustoille, joilla on esimerkiksi käytössä Advanced Custom Fields, suosittelemme asentamaan ja aktivoimaan jo nyt valmiiksi Classic Editor -lisäosan. Sen avulla voitte varmistaa, että kaikki säilyy sivustolla ennallaan, vaikka sen päivittäisikin uuteen versioon. 

WordPressin 5.0 -version keskeisimmästä muutoksesta, eli uudesta Gutenberg-muokkaimesta kirjoitimme blogissamme jo aiemmin syksyllä. Mikäli olet kiinnostunut Gutenbergin ja WordPressin tulevaisuudesta nyt ilmestyvää versiota pidemmälle, suosittelemme seuraamaan WordCamp US -tapahtuman livestreamia tulevana viikonloppuna (vaatii ilmaisen livestream-lipun). Matt Mullenweg on nimittäin luvannut siellä avata jatkosuunnitelmia hamaan tulevaisuuteen.