Julkaistu
Päivitetty

Julkisessa keskustelussa on jo jonkin aikaa peräänkuulutettu digitalisaatiota ja kansainvälistymistä myös suomalaisilta pk-yrityksiltä. FitWood vastaa hallituksen kärkihankehuutoon ja tähtää verkkokauppakonseptillaan nimenomaan vientimarkkinoille.

fitwood-olympic_gym_rings-voimistelurenkaat-kulmasoutu-portaikossa-sivulta

Pohjoismainen puu sopii kotikuntoilijan kouraan

FitWood tarjoaa skandinaavisesti muotoiltuja sisustukseen sopivia kuntoiluvälineitä. Taustalla on uusi suomalainen start-up, joka haluaa kulkea nykykehitystä vastavirtaan: tyypillisesti kuntoiluvälineet valmistetaan Kaukoidässä ja tuodaan jälleenmyytäviksi Suomeen. Fitwood on kääntänyt asetelman toisinpäin, se tähtää kotimaassa ja Euroopassa valmistetuilla tuotteillaan suoraan kansainvälisille markkinoille.
– Haluamme tarjota kansainvälisille kuluttajille ekologisia, käytettäviä ja sisustukseen sopivia kuntoiluvälineitä. Suomalainen puu on kestävä ja kaunis materiaali, jota käytetään paljon huonekaluissa ja rakentamisessa myös maailmalla. Me tahdomme, että sitä hyödynnetään myös kotien kuntoiluvälineissä, kertoo FitWoodin toimitusjohtaja Matias Kukkonen.
Fitwoodin taustalta löytyvät pitkän linjan kuntoilualan yrittäjät, joilla on myös verkkokauppakokemusta Suomessa toimivasta Kuntokaupasta. Globaalia markkinaa varten perustettiin FitWood, joka tähtää pohjoismainen design edellä maailmalle.

WordPress muuntuu verkkokaupaksi WooCommerce-lisäosan avulla

FitWoodin verkkokauppa on toteutettu WordPressiin liitettävällä WooCommerce-lisäosalla. WooCommerce valittiin kuntovälineiden verkkokaupan pohjaksi erityisesti laajan kansainvälisen käytön vuoksi. WooCommerce onkin hiljattain noussut maailman suosituimmaksi verkkokauppajärjestelmäksi ja sen käyttö lisääntyy koko ajan. (Lue digitoimisto Contrastin näkemys siitä, miksi WooCommerce on tämän hetken paras verkkokauppa-alusta.)
FitWoodin verkkokauppaa lähdettiin rakentamaan toivotut ominaisuudet edellä ja tekninen puoli seurasi perässä.
– Halusimme järjestelmän, joka on helposti muokattavissa eri markkina-alueille. Sisällöntuotanto on liiketoiminnassamme tärkeää, joten halusimme järjestelmän tukevan muokattavia sisältöjä. Verkkokauppa tuli myös toteuttaa avoimen lähdekoodin järjestelmällä, jotta sitä voidaan räätälöidä vapaasti myös jatkossa, Kukkonen kertoo.
WooCommercen ehdottomana hyötynä onkin se, että se integroituu verkkosivujen pohjana olevaan WordPressiin. Näin verkkosivujen sisällöt, blogi ja verkkokauppa limittyvät yhteen ja näkyvät käyttäjälle yhtenäisenä kokonaisuutena.

Lisäosilla loputtomia mahdollisuuksia – ja myös harmaita hiuksia

WordPress verkkokaupan pohjana on ehtinyt herättää FitWoodin väessä sekä helpotusta että huolta. Sisällönhallinnassa WP on toiminut erittäin hyvin, mutta verkkokaupan toiminnallisuuksissa on ollut toivomisen varaa ja kirjanpitoa helpottavissa raporteissa on vielä työstämistä. Matias Kukkonen kuitenkin huomauttaa, että ongelmakohdat on pystytty korjaamaan ja esimerkiksi konversioiden määrään vaikuttavat toki muutkin toimenpiteet kuin pelkkä tekninen järjestelmä. Viimeaikaiset markkinointitoimenpiteet ja esimerkiksi käyttöohjevideot ovat lisänneet paitsi verkkokaupan kävijöitä, myös tilauksia.
Fitwoodin yrittäjillä on aiempaa kokemusta kotimaisesta verkkokauppajärjestelmästä, ja siihen verrattuna WordPress on tuntunut paikoin kankealta. Ison plussan WordPressille Kukkonen antaa lisäosien ja räätälöintien laajoista mahdollisuuksista – ja samalla muistuttaa monelle tutun ongelman: valtavassa plugarimeressä vaanii myös petokaloja, jotka eivät toimi toivotulla tavalla.
Myös me WP-palvelussa törmäämme usein siihen, että heikosti tehty lisäosa rikkoo enemmän kuin rakentaa. Verkkopalvelua rakentaville olemmekin laatineet listan suositeltavista ja vältettävistä lisäosista.
Aloittelevaa verkkokauppiasta Kukkonen haluaa ohjeistaa miettimään tarkkaan omaa kohdemarkkinaa ja pohtimaan verkkokaupan roolia kaikessa liiketoiminnassa. Hän muistuttaa myös siitä, että kaupan perustamisen hintalappu ei ole yhtä kuin koko projektin hinta.
– Verkkokauppaa täytyy kuitenkin kehittää jatkuvasti, joten kustannukset eivät lopu kaupan avaamiseen.

Mitä vaaditaan verkkokaupan ylläpidolta?

Verkkokaupassa käsitellään niin tuotevalikoimaa kuin asiakastietoja, ja tietoturvan tuleekin olla ykkösprioriteettien joukossa. Katkokset palvelussa taas näkyvät suoraan kauppiaan kukkarossa: sivuston tulee latautua tarpeeksi nopeasti eikä yhteys saa pätkiä matkalla ostoskorista kassalle.
WP-palvelun Antti Kuosmanen on toiminut FitWoodin verkkokaupan kehittäjänä ja huolehtii myös sivuston ylläpidosta. Toimitusjohtaja Kukkonen vannookin verkkokaupassa hyvän ylläpitokumppanin nimeen. WP-palvelu saa häneltä kiitosta myös joustavuudesta, jota uuden yrityksen kanssa työskentely väistämättä vaatii. Verkkokaupan kehityksessä suunnitelmat ovat muuttuneet ja muokkautuneet yhteistyössä kehittäjän ja kauppiaiden välillä.
– Arvostamme myös henkilökohtaista palvelua. On ollut helppo asioida yhteyshenkilömme Antin kanssa ja kehitystyötä on tehty joustavasti tarpeidemme mukaan.

Valmis paketti verkkokauppiaille

WP-palvelu.fi tarjoaa hyvän alustan verkkokaupan perustajille: WP Business- ja Enterprise-paketteihin sisältyy WooCommerce-verkkokauppajärjestelmä mahdollisuudella suomalaisiin maksu- ja toimitustapoihin. FitWoodiakin rakennellut Antti on myös kehittänyt uusia WooCommerce-lisäosia avoimeen käyttöön.
Tutustu palvelupaketteihimme ja kysy lisää – asiakaspalvelumme auttaa mielellään aloitteleviakin verkkokauppiaita.
Entä kiinnostuitko skandikotiin sopivista kuntoiluvälineistä?
FitWoodin verkkokaupasta tilaat tuotteet helposti kotiisi – nyt myös ilman toimituskuluja.